Päivän väri – onko sellaista olemassakaan?
Kun lapsena omistin vain pari kourallista vieheitä, oli vieheen värin vaikutus pyytävyyteen helppo mitata. Hopeisesta ja messingin värisestä lipasta vain toinen, se messinkinen, toimitti mökkivesillämme säännöllisesti ahvensaalista. Ei hopeinenkaan silti täysin turha lippa ollut. Kokemus osoitti, että sillä oli hyvin rajallinen käyttöalue pimenevässä illassa auringon laskettua horisontin taakse. Kantapään kautta tuli opittua myös, että ilta-aringon säteiden maalatessa taivaanrannan punaisella pensselillä, loisti ylivoimaisesti parhaana värinä kuparinen lippa.
Värillä on siis jo lapsuusvuosien kokemusteni mukaan selvä vaikutus vieheen pyytävyyteen ja valaistuksen muuttuessa myös värien toimivuus muuttuu. Nykyään kannan vesillä mukanani kymmeniä eri värejä ja niiden joukosta parhaiden värien tai väriyhdistelmien löytäminen on monimutkaisempaa kuin valinta muutaman perusvärin välillä.
Miten kalastaja voisi helpottaa hyvin toimivan viehevärin valintaa kymmenien eri värikombinaatioiden joukosta? Jos kalastajan pyyntialue rajoittuu yhteen vesialueeseen, esimerkiksi omalle mökkijärvelle, alkaa kokemusta juuri sillä kalastusalueella hyvistä väreistä kertyä ensimmäisestä kalaretkestä lähtien. Mitä pidempään samalla vesistöllä kalastaa, sitä vankempaa kokemusta väreistä kertyy. Tätä arvokasta kokemusta viehevalinnassa on vaikea ohittaa millään muulla tapaa.
Värin valinta mutkistuu, kun siiman päähän valitaan viehettä vesistöllä, joka ei ole entuudestaan tuttu. Kovalla vieherumballa, eli vieheiden jatkuvalla vaihdolla, voi yrittää navigoida kohti sitä kuuluisaa ”päivän väriä”. Mitä useampi kalastaja on tätä kartoitustyötä tekemässä, sitä nopeammin ja varmemmin siiman päähän lopulta osuu viehe, joka kutkuttelee paikallisen kalakannan näköhermoja.
Haastavuutta hyvän viehevärin etsintään tuottaa kalaston epäkiitollinen tapa mököttää aika ajoin. Passiivisen kalan houkutteleminen makutuomariksi voi tällöin olla turhauttavan hankalaa. Oikea viehe saattaa huonolla tuurilla olla pyynnissä juuri sillä hetkellä, kun tavoiteltavaa saalista ei satu olemaan heittosektorilla tai vetolinjalla, ja ilman tulosta se joutuu vilttiketjuun lukuisten muiden tulosta tuottamattomien kokeilujen jatkoksi. Näissä olosuhteissa kokemuksesta olisi korvaamaton hyöty, mutta mikä avuksi, jos kokemusta ei vielä ole?
Vieheen värin valitsemiseksi on erilaisia teorioita, joilla voi tehostaa vieherumbaansa. Paraskaan teoria ei poista tarvetta kokeilla eri värejä ja väriyhdistelmiä, mutta se voi ohjata värikokeiluja oikeaan suuntaan. Toimiviksi osoittautuneita väriteorioita ovat mielestäni ennen kaikkea veden väriin, valon määrään ja petokalojen käyttämään ravintoon liittyvät teesit.
Tutkitusti tiedämme, että valon aallonpituudet kuoleentuvat eri tavoin eri värisissä vesissä. Kirkkaassa vedessä siniset valon aallonpituudet tunkeutuvat kuulemma kaikkein syvimmälle, kun taas ruskeassa humusvedessä syvimmälle yltävät punaiset aallonpituudet. Tämän tiedon varaan on mahdollista rakentaa omaa värivalintaansa.
Jos kalavesi muistuttaa teevettä, kuten suomalaisissa järvissä usein tuppaa olemaan, painotan värivalinnoissani punaista, oranssia ja ruskeaa sekä metalliväreissä pronssia ja kuparia. Vastaavasti kirkkaissa vesissä, joita niitäkin onneksi Suomesta vielä löytyy, aloitan värikokeiluni sinisillä, vihreillä ja hopeisilla väreillä. Jos vesistössä on lievää savisameutta, haen tuloksia keltaisista, oransseista, vihreistä ja kultaisista väreistä.
Oma lukunsa on voimakkaasti samentunut vesi, missä näkösyvyys on pieni. Tällainen tilanne on tyypillisesti meren- ja järvenlahdissa, minne joet kuljettavat valuma-alueilta voimakkaiden sateiden tai kevättulvan aikana kuorma-autolasteittain kiintoainesta. Myös voimakas aallokko voi samentaa matalan rantaveden pahanpäiväisesti. Näissä oloissa varminta on yleensä valita viehe, joka näkyy mahdollisimman hyvin, esimerkiksi fluoresoiva, voimakkaasti peilaava tai räikeän värinen keltainen, oranssi tai vaikkapa pinkki viehe. Pahitteeksi ei ole myöskään ryydittää vieheen erottumista valitsemalla voimakkaasti ääntä tai värähtelyä aiheuttava viehe, kuten esim. Rap-V Bladed Jig, Vibrax lippa tai räminäkuulilla varustettu Rippin’ Rap vaappu.
Kuten alussa totesin, kokemukseni mukaan valaistus vaikuttaa vieheiden pyytävyyteen. Aamu- ja ilta-auringon säteissä valoa on vähemmän ja valon väri on eri kuin keskellä päivää. Tämä on hyvä huomioida viehevalinnoissaan, eikä ihmetellä, miksi päivällä hyvin saalista antanut viehe lakkaa illansuussa toimimasta. Keskellä päivääkin valon määrä vaihtelee pilvisyyden mukaan. Sinisen kirkkaan taivaan alla olen monien muiden tavoin huomannut, että siniselkäiset tai sävyiset vieheet toimivat usein erinomaisesti. Sattumaako? Tuskinpa vain.
Aina aurinko ei kuitenkaan paista, ei edes kalassa. Pilvisenä päivänä valoa luonnollisesti on vähemmän, ja sen luulisi kohottavan hyvin erottuvien kirkkaiden värien lumovoimaa. Näin omien kokemusteni mukaan myös on, mutta yllättäen moni kalastaja on päätynyt toisenlaiseen tulokseen. Väärässä eivät välttämättä ole kummankaan väriopin kannattajat. Tämä ristiriita vain alleviivaa sitä, ettei kalastuksessa mikään oppi tai teoria ole kiveen hakattu totuus. Älä siis luota liikaa edes omiin kokemuksiisi vaan kokeile rohkeasti hullultakin tuntuvia värejä. Koskaan ei voi olla varma, millä päällä kalat juuri sillä hetkellä ovat.
Oman mausteensa värin valintaan tuo kalojen ravinto. Sillä on mielestäni monesti suurin vaikutus eri vieheiden ja värien pyytävyyteen. Säätämällä vieheen koon, muodon ja värin tavoiteltavan petokalan käyttämän ravinnon mukaan, ei lopputulos voi olla kovin huono.
Kalastelin aikoinani asiakkaitteni kanssa haukea keväisin samoilla vesillä 2 – 3 viikkoa päivittäin. Ihmettelin aluksi, miksi kahdella vierekkäin olevalla kasvustoisella matalikolla toisessa toimivat päivästä toiseen parhaiten raidalliset vieheet ja toisella kelpasivat sinihopeiset ja muut kirkaskylkisiä parvikaloja muistuttavat värit. Saaliskaloja peratessa syy selvisi. Toiselta matalikolta pyydettyjen haukien vatsoissa oli järjestään ahvenia ja toisella paikalla kutupuuhissa olleita silakoita.
Aina ei ole helppoa selvittää, mitä ravintoa heittopaikalla on pedoille tarjolla. Tällöin myöskään vieheen koon, muodon ja värin säätäminen kalojen ravinnon perusteella ei ole helppoa. Harvapa meistä ottaa syönnösnäytteitä saalistaan paikan päällä, vaikka ottaisikin ruokakaloja mukaansa. Joskus kalojen ravinnon selvittäminen on kuitenkin helppoa. Veden pinnalla voi näkyä silakoiden tuikkeja, kaislikon vieressä hauen tai ahventen hyökkäyksen seurauksena salakoita voi pompata pintaan kokonainen parvi tai vesi voi lahnojen pohjan tonkimisen seurauksena värjäytyä sameaksi.
Joskus ravintokaloja voi nähdä uivan parvena veneen vieressä tai veneeseen nostettu kala oksentaa saaliinsa näytille. Näiden varmojen näköhavaintojen lisäksi kalojen ravintoa voi kohtuullisen hyvin selvittää kaikuluotaimen avulla. Mitä parempi luotain on käytössä ja mitä kokeneempi on sen käyttäjä, sitä luotettavamman arvion voi luotaimessa näkyvien kalojen lajista tehdä. Paraskaan arvio ei ole varma tieto lajista, mutta ainakin ravintokalojen kokoa pystyy suhteellisen hyvin arvioimaan.
Kalojen luonnollista väritystä imitoivien värien vastakohtana ovat räikeät ärsykevärit. Fluoresoivat ja UV-värit erottuvat heikommassakin valistuksessa ja näkyvät perusvärejä paremmin myös sameassa vedessä. Ei niiden käyttö silti rajoitu pelkästään heikon näkyvyyden olosuhteisiin. Moni vannoo UV-värien nimiin olosuhteista riippumatta. Omien kokemusteni mukaan UV-värit tarjoavat yhden varteenotettavan vaihtoehdon väripalettiin, mutta eivät nekään mitään hopealuoteja ole.
Vieheen värivalintaa tehdessä kokeilukenttää ja erilaisia lähestymiskulmia on tarjolla yllin kylin. Yksi tapa lähestyä asiaa, on miettiä vieheen pinnan peilaavuutta. Toimivatko tänään paremmin mattapintaiset vai peilaavat värit? Tämä alkaa mennä jo hieman hifistelyn puolelle, mutta päivän väriä kartoitettaessa eroja on varmasti löydettävissä tätäkin kautta.
Kalojen kyvystä nähdä ja erottaa värejä on olemassa tutkittua tietoa. Eri kalalajeilla on vaihtelua värien erottelukyvyssä. Varsinkin petokalojen värinäkö on hyvä, minkä tiedon varmasti useimpien kalastajien kokemukset vahvistavat. Suomalaiset petokalat tuntuvat välillä osaavan erotella värejä kiusallisenkin hyvin.
Useimpina päivinä monet värit toimivat kalastuksessa vähintäänkin kohtuullisen hyvin, antaen saalista ja pitäen kalastajat tyytyväisinä. Mutta kun kohdalle osuu vaikea olosuhde, voi päivän värikoodin selvittäminen olla työlästä ja vaatia sinnikästä kokeilua. Pelkkä tietoisuus siitä, että viehelaukusta voi löytyä joku kalojen passivisuuden murtava väri, antaa silloin voimia jatkaa yrittämistä.
Viehevalmistajilta tulee vuosittain tarjolle viehemallistoon uusia värejä. Joskus voi tuntua siltä, että värejä on tarjolla enemminkin kalastajien kuin kalojen koukuttamiseksi, mutta ei asia näin yksinkertainen ole. Kaloilla on kyky oppia ja varsinkin alueilla, missä on paljon kalastajia, suositut vieheet ja värit voivat menettää tehojaan. Uusi väri tarjoaa näissä olosuhteissa kaloille jotain uutta, ja aina on mahdollista, että juuri se on ratkaisu päivän värikoodin murtamiseen.
Markku Tiusanen - Rapala ProGuide