X-Rap® Haku
UUSIA VÄREJÄ
X-Rap® Haku
Nimensä mukaisesti X-Rap® Haku etsii hankaluuksia ja on valmis taistelemaan suurten mammahaukien kanssa. Kestäväksi rakennetussa X-Rap® Haku -jerkissä on Rapalan ainutlaatuinen 3R Titanium Release Rig -koukkurigi, jossa on VMC® Coastal Black -koukut. Käyttökuntoon viritettynä koukut ovat aivan samoissa paikoissa kuin tavallisissa jerkeissä ja rigi on suojassa jerkin vatsassa olevassa urassa, eikä kerää roskaa uiton aikana. Tartutusveto vapauttaa koukkurigin mahdollistaen suoran kontaktin kalaan ja estäen sen, että viehe toimii vipuna ja vääntää koukut irti ennenaikaisesti. Toisaalta rigi myös helpottaa koukkujen irrottamista, kun jerkin runko ei ole irrotuspihtien tiellä. Helppokäyttöistä X-Rap® Haku -jerkkiä voi uittaa usein eri tavoin. Sivulle hakevan, liukuvan uinnin saa aikaan sekä vavalla nykimällä että stop & go -kelauksella. Vavalla nyittäessä saadaan aikaan nopeammin kääntyvä, puolelta toiselle poukkoileva uinti, kun nopeilla kammenpyöräytyksillä ja kelaustauoilla puolestaan syntyy pidempiliukuinen uintiliike. Tauoilla rytmitetty nopea kelaus puolestaan saa jerkin uimaan kuin pakeneva pikkukala.3R – Rapala Release Rig – on vieheeseen sisäänrakennettu koukkurigi, joka on käyttökunnossa täysin suojassa rungon urassa. Tartutusveto laukaisee vieheen pystössä olevan kiinnitysklipsin ja vapauttaa rigin rungosta. Tämä antaa suoremman tuntuman kalaan ja estää vieheen rungon toimimisen vipuvartena irrottamaan koukut ja kalan karkaamisen. Kestävä koukkkurigi on rakennettu 100 paunan titaanilvaijerista ja siinä on stanssattu liitosrengas, järeät uistinrenkaat ja huipputerävät, pyöreäpohjaiset VMC® Coastal Black -koukut.
Väri: Snowflake (SNFK)
Uintisyvyys: Vaihteleva
Pituus: 14 cm
Tuotenumero #:
022677341088
KELLUVUUS : Uppoava Saatavuus: Saatavilla
29,95 €
Tuotteen yksityiskohdat

- Kestävä ABS-runko
- 3R -koukkurigi
- Liukuva walk-the-dog-uinti
- Suunniteltu hauenkalastukseen
- VMC® 4551 Coastal Black -koukut
- 100 paunan titaanivaijeririgi

Videot
#X-RapHaku
Tekniset tiedot
Malli | Uintisyvyys | Pituus | Paino | Koukkukoko |
---|---|---|---|---|
XRHK14 | Vaihteleva | 14 cm | 74 g | Two No. 3/0 |