Kalastajalle solmujen osaaminen on välttämätön perustaito. Ilman oikeaoppisia solmuja kalastaja on pahassa pulassa, koska ”umpisolmulla” tuhoaa vain siiman, kalat karkaavat ja vieheet jäävät pohjaan. Seuraavassa on esitelty pari helppoa ja toimivaa solmua eri kalastusmuotojen harrastajille. Poimi omaan kalastukseesi sopivat solmut ja opettele tekemään ne oikein. Opettele ensin vaikka uni-solmu, jolla pärjää jo pitkälle.
Huom! Muista aina kostuttaa siima ennen kuin kiristät sen. Solmun kiristäminen kuivaan siimaan heikentää vetolujuutta merkittävästi!
Uni-solmu on perussolmu joka jokaisen kalastajan on osattava. Se on kiristyvä viehesolmu monofiilisiimojen kanssa käytettäväksi. Uni-solmun voi siis kiristää kiinteäksi osaksi vetolenkkiä.
Käyttökohteita:
-jigin painopään liittämiseksi monofiili-/flurocarbon perukkeeseen tai siimaan
-perukkeiden, lukkoleikareiden ja lukkojen liittämiseen monofiilisiimaan
-puolasolmuksi, jolla siima kiinnitetään kelan puolalle
Rapala-solmu on kiinteä, kiristymätön viehesolmu monofiilisiimojen kanssa käytettäväksi. Avoin lenkkisolmu ei kiristy esimerkiksi vaapun vetolenkin ympärille, vaan siimaan jää lenkki jonka varassa vaappu voi uida vapaasti. Rapala-solmu sopiikin käytettäväksi vaappujen kanssa silloin kuin tarvitaan mahdollisimman herkkä uintiliike, jolloin peruketta tai lukkoleikaria ei voi käyttää.
Käyttökohteita:
-herkkäuintiset vaaput (esim. lohivaaput)
-pienikokoiset vaaput
-lohiperhot
-koukut
Tuplaunisolmua käytetään siimojen yhdistämiseen toisiinsa. Tyypillinen käyttökohde on esimerkiksi monofiilisiiman liittäminen monikuitusiimaan. Tätä taitoa tarvitset mm. koski- ja jigikalastuksessa.
Käyttökohteita:
-monofiiliperukkeen liittäminen monikuitusiimaan
-fluorocarbonperukkeen liittäminen monikuitusiimaan
Kuva: SVK-solmuopas
Palomar-solmu on useiden tunnettujen viehevalmistajien (Sufix, PowerPro) suosittelema viehesolmu monikuitusiimojen kanssa käytettäväksi.
Käyttökohteita:
-perukkeiden, lukkoleikareiden ja lukkojen liittämiseen monikuitusiimaan
Onkijan perussolmuja ovat jo edellä esitellyt Uni- ja Palomar-solmut sekä Kirurgin silmukka (eli Tuplalenkkisolmu).
Helppotekoinen, kiinteä lenkkisolmu.
Käyttökohteita:
-perukkeen päätylenkiksi (katso kuva kahdeksikko-solmusta)
-pienten koukkujen kiinnitykseen
Tuplalenkkisolmua voi käyttää vaikkapa sivutapsien tekoon.
Kuva: SVK-solmuopas
Kahdeksikkosolmua käytetään esim. onginnassa ja perhokalastuksessa siiman ja perukkeen liittämiseen toisiinsa.
Kuva: SVK-solmuopas
FG-solmun avulla yhdistetään fluorocarbon- tai monofiiliperuke monikuitusiimaan. Se on erittäin käyttökelpoinen solmu kun käytetään pitkää peruketta (jolloin liitossolmu kelataan kärkirenkaan ohi) ja vapaa jossa on halkaisijaltaan pienet vaparenkaat. FG Knot on ”ohuin” liitossolmu, joten se ei juuri takerru vaparenkaisiin viehettä heitettäessä.
Sufix tarjoaa laajan valikoiman monikuitu- ja monofiilisiimoja sekä perukemateriaaleja joista voit valita soveltuvan tuotteen omaan kalastukseesi ja käyttämiisi kalastustekniikoihin. Sufixin siimat valmistetaan omilla tehtaillaan, joten tuotekehitys ja laatu ovat huippuluokkaa.