Mitä siimaa kelalle?

Vanhoina ”hyvinä aikoina” kaupan hyllyiltä löytyi käytännössä vain monofiilisiimoja ja niitäkin nykymittapuun mukaan kovin suppea valikoima. Niistä oli helppo valita mieleisensä. Nykyään hyvin varustetun kalastustarvikeliikkeen seinällä voi olla metrikaupalla eri valmistajien siimatarjontaa. Miten kalastaja löytää juuri omaan käyttötarkoitukseensa sopivan tuotteen?

Viehekalastukseen, ja myös pilkkimiseen, on tarjolla eri materiaaleista valmistettuja monikuitusiimoja ja yksisäikeisiä monofiili- tai fluorocarbonsiimoja. Kaikilla niillä voidaan heittää uistinta tai uittaa pilkkiä, mutta ei yhtä hyvin. Kalastustapa ja pyydettävä kalalaji vaikuttavat siihen, minkä tyyppinen siima sopii parhaiten kyseiseen kalastukseen.

Siimojen myyntipakkauksissa ja mainoksissa keskitytään siimojen vetolujuuksiin ja paksuuksiin. Siimatesteissä on käynyt ilmi, että monet valmistajat vetävät kotiinpäin varsinkin siimapaksuuksia ilmoittaessaan. Erityisesti tämä tulee esiin kuitusiimojen paksuuksissa, mutta myös monofiili- ja fluorocarbonsiimojen todelliset paksuudet voivat olla muuta kuin pakkauksessa kerrotaan.  

Siimatesteissä käsitellään usein siimapaksuuksien ja vetolujuuksien lisäksi siimojen solmukestävyyttä ja hankauskestävyyttä, jonka mittaaminen luotettavasti on vetolujuutta huomattavasti vaikeampi toteuttaa, ainakin niin, että se todella jäljittelisi siiman kulumista kalastustilanteissa.  

Se mitä siimamainoksista tai siimatesteistä ei yleensä ilmene, ovat siiman käyttäytyminen ja sotkuherkkyys. Kalastajalle näillä ominaisuuksilla on mielestäni jopa suurempi merkitys kuin siiman vetolujuudella. Esimerkkinä voisi pitää vaikkapa monofiilisiimaa, jonka voimakas muisti, eli siiman taipumus pysyä siinä muodossa, kuin se on kelalle puolatessa jäänyt, syö sekä heittopituuksia että johtaa helposti siimasotkuun. 

Kolmisenkymmentä vuotta sitten kauppojen valikoimiin ilmestyneet kuitusiimat mullistivat siimamarkkinat. Kuitusiimat ovat useasta ohuesta ja vahvasta synteettisestä muovikuidusta rakentuvia siimoja. Monofiilisiimoihin verrattuna niiden vetolujuus ja venymättömyys ja ovat omaa luokkaansa. Tästä on erityisen paljon etua jigikalastuksessa, missä tarvitaan mahdollisimman hyvää siimatuntumaa pohjakosketusten ja kalojen pienempienkin tärppien havaitsemiseksi sekä varsinkin kuhan jigaamisessa hyvää tartutusvoimaa vastaiskuissa.

Jigikalastajien keloissa tuskin näkee enää muita siimoja kuin kuitusiimoja. Koska jigaamisessa tärpit ja pohjakosketukset luetaan yleensä siimasta, on siiman värillä merkitystä. Hyvin erottuvat värit, kuten keltainen, neonvihreä (chartreuse) ja vaaleanpunainen erottuvat hyvin vettä vasten useimmissa valaistusolosuhteissa ja tekevät siten hennonkin tärpin havaitsemisen helpommaksi.

Myös hauen kalastajat ovat siirtyneet yksimielisesti kuitusiimojen käyttäjiksi. Hauen kalastajille vahva ja venymätön kuitusiima tarjoaa ylivoimaista tartutusvoimaa ja sen avulla ruovikkoon tarttunut uistin saadaan pelastettua raa’alla voimalla irti repimällä.

Hyvä vetolujuus ja venymättömyys mahdollistavat ohuempien siimojen käytön kalastuksessa, mikä puolestaan parantaa siimatuntumaa. Voisi kuvitella, että näillä ominaisuuksilla kuitusiimat olisivat syrjäyttäneet monifiili- ja fluorocarbonsiimat kaikessa viehekalastuksessa. Miksi näin ei kuitenkaan ole käynyt?

Kuitusiimojen vahvuus ja heikkous on niiden notkeus. Notkea siima purkautuu puolalta erinomaisesti ja takaa pitkät heitot. Ryhdittömyyden takia kuitusiimat kuitenkin sotkeentuvat monofiili- ja flurocarbonsiimoja herkemmin. Mitä löysempään ja vähemmillä kuiduilla siima on punottu, sitä vähemmän siinä on ryhtiä ja sitä helpommin se sotkeutuu. 

Yksisäikeisillä monofiili- ja fluorocarbonsiimoilla on myös muutama etu kuitusiimoihin verrattuna. Venymättömyys on etu jigikalastuksessa ja hauen tärppien tartuttamisessa, mutta villisti teutaroivan pehmeäsuisen taimenen tai lohen väsytyksessä siiman venymättömyys voi koitua kalan karkaamiseen.

Moni taimen heittokalastaja niin merellä kuin koskillakin valitseekin mieluummin siimaksi monofiili- tai fluorocarbonsiiman, vaikka se heikentää siimatuntumaa ja lyhentää heittopituuksia. Valinta on täysin ymmärrettävä, sillä taimenen kalastuksessa iso osa kaloista karkaa väsytyksen aikana.

Myös vetouistelijat suosivat monofiilisiimoja. Lohen tai taimenen uisteluun varustellussa veneessä voi helposti olla toistakymmentä vapaa keloineen, ja niissä yhteensä monta kilometriä siimaa. Kuitu- ja fluorocarbonsiimat ovat huomattasti monofiilia kalliimpia siimoja, joten siiman venyvyyden tuoman väsytysedun lisäksi myös siimojen hankintahinta voi ohjata ostoksen monofiilisiimoihin.

Kalastuksen kannalta fluorocarbon- ja monofiilisiiman erot ovat käytännössä mielestäni pienet, mutta eivät olemattomat. Fluorocarbonsiima on vettä raskaampaa, joten se on uppoava, kun taas monofiilisiima on vettä kevyempää ja siten kelluva. Pintaviehekalastuksessa tällä on merkitystä, oli kyse sitten popperin uittamisesta tai pintaperhon tarjoamisesta.

Fluorocarbonsiiman pinta on aavistuksen monofiilisiimaa kovempaa. Sen ansiosta fluorocarbon kestää monofiilia, ja myös kuitusiimoja, paremmin kiviin hankautumista ja hauen hampaistoa. Paksua fluorocarbonsiimaa käytetäänkin myös puruperukkeena hauen kalastuksessa. 

Omien kokemusteni mukaan flurocarbonista valmistetun siiman pitää olla vähintään millin paksuista, että se todella kestää hauen hampaita, ja silloinkin on syytä varautua perukkeen uusimiseen aika ajoin. Titaanista tai teräksestä valmistetut puruperukkeet kestävät huomattavasti paremmin ja ovat siten varmempi valinta haukien hampaita vastaan. Muille Suomessa esiintyville kaloille ei puruperuketta tarvita, ei edes kuhille, vaikka niilläkin on naskalinterävät ja kookkaat hampaat.

Fluorocarbonsiiman väitetään olevan monofiilisiimaa näkymättömämpi vedessä, mutta ero on niin vähäinen, etten ainakaan itse ole huomannut sitä. Fluoro on myös monoa jäykempää ja vähemmän venyvää, millä voi olla vaikutusta siihen, kumpaa materiaalia kelalleen valitsee. Siimatuntuman ja tartutusvoiman kannalta esivenytetty monofiilisiima, kuten Sufix Advance, on hyvä valinta esimerkiksi taimenen heittokalastukseen. 

Fluorocarbon- tai monofiillisiiman ja kuitusiiman parhaita puolia voidaan jossain määrin yhdistää solmimalla kuitusiiman jatkeeksi pätkä monofiili- tai fluorocarbonsiimaa. Itse suosin flurocarbonia sen paremman kulutuskestävyyden takia. Käytän fluorocarbonin ja kuitusiiman yhdistelmää taimenen heittokalastuksessa sekä kuhan ja ahvenen jigaamisessa. Mitoitan fluorocarbon perukkeen noin vavan mittaiseksi. Silloin se ehkäisee hyvin siimasotkujen syntymistä ja jarruttaa sopivasti vieheen pohjalle vajoamista, mikä on joskus avain hyviin jigisaaliisiin ja toisaalta antaa aikaa pidemmille pysäytyksille taimenvieheen uitossa.

Periaatteessa kuitusiiman jatkeena monofiili kelluttaa jigin pohjalle laskeutumista enemmän kuin fluorocarbon. Käytännössä siimamateriaalien painon erolla ei kuitenkaan ole läheskään niin suurta merkitystä kuin perukesiiman paksuudella. Mitä paksumpaa perukesiimaa kuidun jatkeena käytetään, sitä hitaammin jigi vajoaa pohjalle. Tilanteen mukaan käytän 0,30–0,45 mm paksuja flurocarbonperukkeita niin jigaamisessa kuin taimenen heittokalastuksessakin.

Innokkaimmat heittokalastajat jatkavat kalastuskauttaan jäitten tuloon asti. Ilman lämpötilan painuessa nollan alapuolelle, on aika hylätä kuitusiimat, vaikka olisi niiden vankkumaton kannattaja. Pakkasella kuitusiima jäätyy ja takeltelee niin pahoin, että siimasotkuilta on vaikea välttyä. Itse törmään tähän asiaan meritaimenen kalastuskauden lähestyessä loppua.

Monofiili- ja fluorocarbonsiimoilla siiman jäätymisongelmaa ei esiinny, mutta eri siimoilla on isoja eroja siinä, miten pahasti ne jäykistyvät kylmässä. Se puolestaan vaikuttaa suoraan siihen, miten herkästi siima purkautuu kelalta ja miten herkästi heitossa syntyy siimasotkuja.

Kun avovesikalastuskausi päättyy, jatkuu ainakin oma kalastukseni pilkkimisellä. Kuitusiimojen jäätymisongelman takia monofiili- ja fluorocarbonsiimat ovat olleet pilkkisiimoina ylivoimaisesti suosituimpia, mutta tilanne on hiljalleen muuttumassa. 

Perinteisiä pilkkivapoja käytettäessä siima ja saalis nostetaan käsin. Jäälle lapetun notkean kuitusiiman tuuli sotkee helposti vaikeasti avattaviksi siimasotkuiksi ilman jäätymisongelmaakin. Uudentyyppiset pilkkivavat ja kelat, missä kalat nostetaan avannosta kelaamalla, mahdollistavat kuitusiiman ongelmattoman käytön. Tärppien havaitsemisen ja kalan tartuttamisen kannalta kuitusiimat ovat talvellakin omassa luokassaan, joten yhä useampi pilkkijä valitsee nykyään sellaisen moderniin pilkkivapaansa.

Siimalla on yllättävän suuri merkitys kalastuspäivän sujumiseen ja jopa saaliin saamiseen. Hyvällä siimalla syntyy vähemmän siimasotkuja ja viehemenetyksiä, heitot ovat pidempiä ja tuntuma uitettavaan vieheeseen ja kalojen tärppeihin on selkeä. Kalastustavasta ja ajasta riippumatta kannattaakin siimaa ostaessaan miettiä siiman muitakin ominaisuuksia kuin hintaa.

 

Näitä siimoja käytän:

Ahvenen ja kuhan jigaaminen:

Sufix Matrix Pro, paksuus 0,10 mm, väri Neon Green. Kuitusiiman jatkeena Sufix InvisiLine Leader, paksuus 0,37 mm.

 

Hauen heittokalastus:

Sufix 131, paksuus 0,285 nmm, väri Lo-Vis Green.

 

Taimenen heittokalastus:

Sufix 832, paksuus 0,18 mm, väri Neon Lime. Kuitusiiman jatkeena Sufix InvisiLine Leader, paksuus 0,37 mm.

tai

Sufix Advance, paksuus 0,35 mm.

 

Markku Tiusanen, Rapala Pro Guide